Muutamia hiustenlähdön syitä
Yleisimmät ongelmat ovat hiuspohjan ärtyneisyys ja tulehdukset. Esimerkiksi talipunkki voi levittää hiustupen steriilille alueelle tulehduksen ja siten aiheuttaa välillisesti hiustenlähtöä. Se ei syö verta, eikä hiusta, vaan hiuksen ravinnon saannille välttämätöntä talia. Lisätietoa talipunkista
Hiusiongelmiin on pureuduttava huolella, koska seurauksena on useimmiten jatkuva, pitkäaikainen hiustenlähtö. Syitä tähän voivat olla mm. stressi, joka voi aiheuttaa aineenvaihdunnan muutoksen kautta häiriön ja/tai epätasapainon normaalifloorassa. Myös hiusten liiallinen pesu yhtä hyvin kuin liian harvoin tapahtuva peseminen saavat normaalin bakteerikannan muuttumaan, joten hiuspohjan vastustuskyky heikkenee. Ihanne pesuväli on noin kolmen päivän välein – maksimissaan neljän. Allergiat, yliherkkyydet, mutta todennäköisesti myös lisäaineet sekä yleinen vastustuskyvyn heikentyminen ovat hiustenlähdön osasyitä. Myös liikunnan puute voi altistaa monelle eri häiriölle. Hiusjuuritutkimuksella varmistetaan, mistä on todella kysymys, joten asiakkaan ei kannata lähteä “varmuuden vuoksi” kokeilemaan eri hoitomuotoja.
Kuva 1.
Alempi hiusjuuri on normaali, terve. Ylempi hento hiusjuuri on maitotuotteille yliherkistyt, jossa hiusjuuren solut eivät ole kehittyneet normaalisti. Hiusjuuri on jo kutistunut lähes olemattomaksi ja kuolee kesken kasvukauden.
Kuva 2.
Hiusjuuri on aloittanut “kuolin-kamppailunsa”. Hiusjuureen ei enää kehity uusia soluja. Juuren pinnalla (vas.) on kaksi talipunkin toukkaa, yksi aikuinen ja yksi talipunkin muna (oikean toukan päällä, hieman kolmion-muotoinen). Kaikki Demodex folliculorum-punkkeja.
Kuva 3.
Hiusjuuri joka on kuollut normaali-ajallaan. Hius elää 2 – 6 vuotta perintötekijöistä riippuen. Kun hiusjuuri kuolee, syntyy aina samaan tuppeen uusi hius. Näin ollen kaikilla pitäisi ollen koko eliniän ajan tasaisen paksut hiukset. Hiuspohja ei ole tasainen kasvualusta hiuksille, pään eri alueilla tapahtuu eri syistä johtuvaa hiustenlähtöä. Hiustenlähtö on aina merkki jostakin häiriöstä, joka voidaan selvittää ja hoitaa.
Kuva 4.
Kesken kasvukauden kuollut hiusjuuri. Uusi hiusjuuri syntyy aina, mutta on huomattava, että vasta kasvukauden loputtua, ei välittömästi edellisen kuoltua! Se nähdään päälaen harvenemisena. Kuollut hiusjuuri ei kerro, mikä sen on tuhonnut, sillä kaikki hiustenlähdön aiheuttajat johtavat samaan lopputulokseen. On etsittävä eläviä, vahingoittumassa olevia hiusjuuria, joista nähdään muutokset terveestä juuresta sairaaksi tai vaurioituneeksi. Siksi hiusjuuritutkimus on välttämätön.
Hiusten hyvinvointi -kirja (ots.) Kattavat tiedot hiustutkimuksesta ja -hoidosta voit lukea Annikki Hagros-Kosken kirjasta “Hiusten hyvinvointi”, joka löytyy kirjastosta.







